Ensimmäinen Työn imu -polun työpaja järjestettiin kesäisissä tunnelmissa Tahkolla 25.8. Luulen, että ketään ei haitannut pieni tauko arkisen aherruksen keskellä. Tunnelmat olivat varsin odottavat ja uteliaat: ”Mitä ne meistä ajattelee?” Toivoin salaa, että kouluttajat eivät katsoisi maailmaa ruusunpunaisten silmälasien läpi ja paasaisi suu vaahdossa työn ihanuudesta ja siitä, kuinka oikealla asenteella pääsee pitkälle. Näin ei onneksi ollut, vaan edessämme oli ihmisiä, jotka varmasti tasan tarkkaan tietävät nykypäivän työelämän ongelmat sekä haasteet ja joiden tarkoituksena on kohdata työyhteisömme epäkohdat realistisesti.
 |
| Mimmi Luomala, Toni Valta ja Kari Luukkonen sekä maan tiiveyden mittaamiseen käytetty laite. Kuva: Mika Jääskeläinen |
Olen ollut töissä yrityksessämme vuodesta 2008 asti. Teen töitä laboratoriovastaavana ja työpisteeni on maa- ja kiviaineslaboratoriossa Kuopiossa. Kuulun työyhteisömme vähemmistöön monellakin saralla: olen nainen, en ole insinööri enkä savolainen. Koen olevani kirjaimellisesti keskeisessä asemassa työyhteisössämme, sillä labra on paikka, jonne meidän Kuopion työntekijät aamulla saapuvat ennen töiden aloitusta ja iltapäivällä tänne tullaan työmailta väsyneinä (mutta onnellisina?) ja likaisina. Täällä säilytetään mittausvälineitä ja täällä tehdään mittauksiin liittyvät toimistotyöt. Täällä puidaan työasioita ja myös niitä siviilielämän asioita. Täällä huumori kukkii ja toisinaan myös kirosanat lentävät. Ja täällä kuluu ihan mielettömät määrät kahvia!
Ensimmäisessä työpajassa kartoitettiin oman työyhteisön hyviä puolia; mitkä ovat ne voimavarat, joista saamme voimia työhön. Omien pohdintojen ja ryhmäkeskustelujen jälkeen listattiin ne asiat, jotka tuovat iloa sekä energiaa työhömme. Listat olivat yllättävän pitkiä, ja huomattavaa oli myös se, kuinka samankaltaisia asioita työkaverit pitävät tärkeinä. Erityisen vahvana ja jo toimivana voimavarana nousivat esiin työkaverit sekä työn vaihtelevuus, haasteellisuus ja monipuolisuus. Sen sijaan voimavaroja, joita olisi hyvä vielä vahvistaa (eli suomeksi: mitkä asiat koetaan ongelmiksi), olivat työstä saatava palaute, palkka sekä työaikojen säännöllisyys. Erityisesti tässä kartoituksessa silmääni pisti se, että ihmisillä on kovin samankaltaisia tuntemuksia työn voimavaroista ja epäkohdista, vaikka työtehtävämme ovat hyvinkin erilaisia.
Työn imu -polun kautta tulee väkisinkin mietittyä omaa suhtautumistaan työhön ja työyhteisöömme. Mitkä ovat minun vahvuuteni ja heikkouteni? Onko työ minulle vain jokapäiväinen pakkopulla, joka on nieltävä, jotta perhe voi hyvin? Voiko työyhteisömme hyvin? Oman itsensä arviointi on aina vaikeaa, mutta koitetaan. Pidän itseäni järjestelmällisenä ja organisointikykyisenä työntekijänä, joka ahdistuu ja stressaantuu, jos työasiat ovat levällään eikä niihin saa otetta. Siinäpä on sekä vahvuus ja heikkous esitetty samassa lauseessa. Työkaverini Mimmi sanoikin minulle kerran: ”Tiina, sä oot kontrollifriikki!”. Niin olen, myönnetään. Asioiden pitää olla järjestyksessä ja töiden sujua hyvin. Piste. Heikkous on sitten siinä, että niiden asioiden pitää myös mennä niin kuin minä haluan. Nyt kun sitä asiaa ajattelee näin, olen varmasti joskus ihan kamala työkaveri, anteeksi!
Työpäiväni menee lyhyesti selostettuna näin: Herään kuudelta, herätän lapset puoli seitsemään mennessä, starttaan auton ja vien lapset mummille hoitoon niin, että ehdin seitsemäksi töihin. Iltapäivällä lopettelen työt puoli neljän maissa ja haen lapset hoidosta. Sitten kiirehdimme kotiin laittamaan ruokaa ja viettämään sitä laatuaikaa perheen kesken! Tätä saman kaavan mukaan elämistä päivästä toiseen, viikosta toiseen ja vuodesta toiseen. Tykkäänkö siitä? Yleensä kyllä, koska kaikki päivät eivät ole toistensa kopioita ja työni on vaihtelevaa. Välillä kiire raastaa hermoja ja koettelee sitä kuuluisaa organisointikykyä, mutta joskus on jopa niitä suvantovaiheita, jolloin töitä ei tulvi ovista ja ikkunoista. Myöskään kotona elo ei ole tasapaksua saippuaoopperaa, jossa lapset istuvat kiltisti paikoillaan ja katsovat Pikku Kakkosta, vaan päivät vaihtelevat äärilaidasta toiseen. Siinä on se elämän suola, joka pätee sekä töihin että kotiin: sopivasti kiirettä ja sopivasti aikaa rauhoittua.
Lopuksi vielä joitain mietteitä meidän työyhteisön hyvinvoinnista. Tämä on asia, jonka jokainen kokee varmasti hyvin erilailla. Kuten jo aiemmin mainitsin, työyhteisömme ilmapiiri koetaan melko hyvänä, mikä on mielestäni jopa avainasemassa arvioidessa hyvinvointia. Miksi me sitten olemme mukana tällaisessa koulutuksessa? Pakkohan jotain on olla vialla. Ensimmäisessä työpajassa ei vielä puututtu työyhteisön ongelmiin vaan yritettiin ensin löytää ne positiiviset asiat, jotka tuovat työhön energiaa. Kun osallistuimme tähän kilpailuun, työyhteisömme ongelmiksi mainittiin mm. sisäisen tiedonkulun ongelmat, työntekijöiden motivaation puute, negatiivinen puhe ja luottamuksen puute. Jokainen meistä varmaan tunnistaa ainakin osan ongelmista ja ongelmien ratkaisun taustalla monesti on se, että ongelmat tunnistetaan ja tunnustetaan. Lisäksi toivon, että jokainen meistä osaa mennä peilin eteen, ja tarkkailla näkemäänsä kriittisin silmin: voisinko tehdä jotain paremmin kuin tähän asti? Toivottavasti saamme käännettyä ongelmiksi koetut asiat voimavaroiksemme ja tietysti lisää sitä imua työhön!
Syksyisin terkuin
Tiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti