Lupauksia ja ideoita

Juttelin muutama päivä sitten erään työpaikan esimiesten kanssa. Kyselin, missä esimiehet olivat onnistuneet parin viime viikon sisällä. Yksi esimies kertoi, että työntekijöiden kohtaamistilanne oli ollut se onnistumisen kokemus.

Asia lähti liikkeelle asiakkaan soitosta. Asiakkaan tilaus oli työllistänyt henkilöstöä viime vuoden puolella, ja nyt asiakas oli ilmoittanut, että homma jatkuu. Esimies oli mennyt työntekijöiden luo ja kertonut, että asiakas oli kiittänyt hyvin tehdystä työstä ja tilannut jatkoa. Esimiehen mukaan hänestä tuntui hyvältä, kun hän havaitsi työntekijöiden hyvän mielen. Henkilöstö oli kokenut kohtaamisen kannustavaksi.

Suomen GPS-Mittaus Oy:n Työn imu -polun viime työpajassa olin ilahtunut, kun esimiehet kirjasivat seuraavan lupauksen: ”Lupaamme tukea henkilöstöä heidän pyrkimyksissään.” Oli hyvä, kun lupaus tuli samaan aikaan henkilöstön ideoiden kanssa: miten heidän monipuolista osaamistaan voisi vielä paremmin hyödyntää ja kehittää prosesseja paremmiksi? Oli mukava viikolla saada sähköposti, jossa kerrottiin, että työporukka ja esimiehet kokoontuvat yhteen pohtimaan lupaustensa toteuttamista.

Henkilöstön tukeminen ja kannustaminen vievät asioita eteenpäin. Mutta kaikessa ei pidä kaivata esimiestä. Omaa työtä voi tuunata itsenäisesti. Suomen GPS-Mittauksen henkilökunnalla on tästä paljon omakohtaista kokemusta. Työ on itsenäistä asiantuntijatyötä ja siinä voi hyvin vähentää työhön leipääntymistä pienillä ideoilla ja hyvällä yhteistyöllä. Näistä hyvistä ideoista ja niistä syntyneistä karavaaneista kerrotaan TTT-lehden seuraavassa numerossa.

Leena Multanen

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen vanhempi konsultti.

Viimeinen työpaja sai puheenkin virtaamaan

Tervehdys kaikille! Viimeisen työpajan jälkeen on aika pysähtyä miettimään, mitä valmennus toi mukanaan ja parantuiko työyhteisömme hyvinvointi.

Viimeisessä työpajassa huomiota herätti se, että ihmiset uskaltautuivat keskustelemaan enemmän kuin aiemmissa työpajoissa. Ihmiset rohkenivat kertomaan omista ajatuksistaan ja toiveistaan, mikä on mielestäni erittäin hyvä liikahdus eteenpäin tässä suomalaisessa ”ollaan hiljaa ja kuunnellaan” -kulttuurissa! Varsinkin, kun meidän työpaikalta ei normielämässä löydy yhtään hiljaista hissukkaa, jolla ei ole mitään sanottavaa mihinkään. Eli oli hienoa, kun tietynlainen jäykkyys hävisi, ja uskallettiin vihdoinkin puhua.

Eräänä työpajan puheenaiheena mieleeni jäi keskustelu negatiivisista ihmisistä; kuinka hankalaa on olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka löytää kaikesta aina ne huonot puolet. Tällainen ihminen kylvää ympärilleen pessimistisyyttä ja kyynisyyttä ja ei ole mihinkään tyytyväinen. Kokoaikainen virheiden etsiminen ja pahan puhuminen muista ovat negatiiviselle ihmistyypille luontaisia asioita. Itse olen elämäni aikana törmännyt muutamaan tällaiseen yltiönegatiiviseen ihmiseen, ja on totta, että ainainen nurina ja valitus syövät voimavaroja myös kuuntelijalta.

"Se, että löydämme niitä hyviä puolia
 työyhteisöstämme, on hienoa."

En väitä, että olisin itsekään yltiöpositiivinen, vaan välillä tosiaan se ärsyttävä joukon ruikuttaja. Oma tyytymättömyyteni sokaisee silloin silmäni muiden reaktioilta. Vaikka harvoinhan minä ruikutan...! En siis missään nimessä ihannoi negatiivisuudessa rypemistä, mutta kun sitä positiivisuutta nyt ei voi aina tyhjästä nyhjäistä. Työyhteisössä on tärkeä löytää se kuuluisa kultainen keskitie: liika negatiivisuus tarttuu muihin ja ainainen yltiöpositiivisuus tuntuu jopa luonnottomalta.

Olemme jonkin verran työkavereiden pohtineet, mitä valmennus kokonaisuudessaan toi mukanaan. Jos nyt ei mitään konkreettista saavutettu (kuten parempia palkkoja ja vähemmän kiirettä :) ), niin ainakin se, että jokainen osaa kriittisesti miettiä omia tekemisiään ja sanomisiaan, on jo iso harppaus eteenpäin. Myös se, että löydämme niitä hyviä puolia työyhteisöstämme, on hienoa. Jokainen valmennukseen osallistunut on toivottavasti löytänyt ne keinot, jolla itse voi parantaa osaltaan omaa ja muiden työhyvinvointia.

Valmennus on tuonut mukanaan myös sen, että on tehty myös niitä radikaaleja ratkaisuja työn imun uudelleen löytymiseksi. Omalta osaltani voin kertoa, että valmennus sai miettimään asioita ja erityisesti omaa suhtautumistani työhön. Olen huomannut, että kynnys antaa hyvää palautetta hyvin tehdystä työstä, on madaltunut. Lisäksi olen ehkä oppinut miettimään omia sanomisiani tarkemmin silloin, kun herne on päässyt menemään nenään.

Pidin työstäni jo ennen valmennusta ja pidän siitä edelleen, eli siinä ei sen kummempia muutoksia tapahtunut. Kaiken kaikkiaan meillä on hieno ja fiksu työporukka, ja toivon, että valmennuksen myötä työyhteisömme hyödyntäisi kaikkien työntekijöiden ”uinuvia voimavaroja” yhä enemmän ja ilmapiiri olisi entistä avoimempi ja kannustavampi, jolloin ongelmistakin olisi helpompi puhua. Eli tehdään parhaamme, ja katsotaan, mihin se riittää!

Menestyksekästä ja työntäyteistä vuotta 2012 toivotellen,

Tiina

Miten tästä eteenpäin?

Viimeinen työpaja jätti jälkeensä pelottavan tunteen; kuinka tästä jatketaan? Miten selviämme yksin ja omin voimin, ilman valmennusta, ilman ulkopuolista ajatusten herättelijää…Kun edessä ei häämötä työpajaa, johon ladata kaikki odotukset ja toivoa sieltä syliin tipahtavaa viisastenkiveä. Kun edessä on vain kiireistä arkea …Selviämme hyvin. Uskon näin.

Viimeinen työpaja oli ehdottomasti paras kolmesta työpajasta. Työyhteisömme oli jo päässyt jyvälle työpajojen hengestä ja ihmiset uskalsivat puhua, luottamus oli lisääntynyt. Syntyi erinomaisia keskusteluja ja keskustelun alkuja.

Suurin henkilökohtainen oivallukseni liittyy siihen, että kaikki työpajoissa käsitellyt asiat ovat minusta itsestäni kiinni. Vain minä itse voin vaikuttaa omaan mielentilaani, omiin ajatuksiini, omaan tapaani olla vuorovaikutuksessa ja viestiä työyhteisössä. Pieni askel kerrallaan, aina kuitenkin yrittäen. Asiat ovat niin pienen pieniä, että huomaammeko edes tekevämme niitä… Työpajan kahvitauolla vilkuilin Jari Hakasen Työn Imu -kirjaa, jossa oli mainittu bussikuski, joka päätti tervehtiä jokaista kyytiin nousevaa matkustajaa. Miten pieni, mutta merkityksellinen asia!

"Ei suoda negatiivisuudelle tilaa,
vaikka se päätään nostaisikin."

Mitä konkreettista meille työyhteisönä sitten Työn imu -valmennuksen aikana tapahtui? Ainakin me kaikki jouduimme pysähtymään ja miettimään itseämme, toisiamme ja koko työyhteisöä. Työn ja arjen melskeessä ei edes muutaman tunnin pysähtymiselle ole aikaa. Osalle asiat olivat selvästi aivan uusia, osa oli jo syvemmällä työyhteisön pohdinnassa. Syksyn aikana kehityimme palautteenannossa merkittävästi. Muutamia takapakkeja tuli, mutta kehityimme ja opimme virheistämme. Myös positiivinen puhe on lisääntynyt, kehumme työkaveria ääneen. Aikaisemmin käytimme energiaamme negatiiviseen puheeseen. Toki kaikilla on huonoja päiviä, jolloin negatiivisessa puheessa on niin helppo velloa ja siihen on mukavaa yhdessä vajota, mutta nyt meillä on aina joku, joka keskeyttää puheen ja kääntää suuntaa. Ei suoda negatiivisuudelle tilaa, vaikka se päätään nostaisikin.

Miten aiomme tästä eteenpäin jatkaa? Jatkamme hyväksi havaitulla palautteenannon kehittämisen tiellä, minkä lisäksi luomme uusia käytäntöjä. Mietimme, miten voisimme käsitellä huonosti menneitä työtehtäviä rakentavasti yhdessä, ilman että tilanteista tulee liian syytteleviä tai sormella osoittelevia. Keksimme uinuvien voimavarojen käyttöä; toteutamme pienryhmäopetusta talven hiljaisimpina kuukausina. Tärkeintä kuitenkin on, että pidämme yllä ja muistutamme itseämme ja toisiamme, sillä työn imun lisääntyminen on meistä itsestämme kiinni. Saimme hyvät eväät ja alkusysäyksen, mutta kukaan ulkopuolinen ei voi auttaa tämän asian toteuttamisessa, vain me itse ja me yhdessä voimme.

Kari