Työn imu aikaansaanut liikahtamisen

Hei vaan kaikille lukijoilleni! Tässäpä joulukuun työpajan jälkeisiä ajatuksia.

Vaikuttaa siltä,että Työn imu -polku on aikaansaanut jonkinlaisen liikahtamisen positiivisen suuntaan työyhteisömme vuorovaikutussuhteissa. Voidaan keskustella sekä hyvistä ja ikävistä asioista ilman suurempia tunteenpurkauksia.

Kuva: sxc.hu

Itse tunnen sen sillä tavalla, että olen ryhtynyt miettimään asioita vähän useammalta kantilta ennenkuin otan kantaa. Ilokseni olen huomannut, että olen alkanut kuuntelemaan paremmin, mitä toisella ihmisellä on minulle sanottavaa. Minulle, joka olen "rakastanut" omaa ääntäni melko paljon ja omannut ikävän tavan keskeyttää toisen puheen, se on iso muutos parempaan suuntaan. Kuuntelemisen taidon kehittyminen on kohdallani on parantanut vuorovaikutussuhteitani.

Käytiin läpi myös "uinuvia" voimavaroja. Omalla kohdallani ajattelen asiaa siten, että jo keskustelu asiasta alkaa herätellä minua. En tarkoita, että tapahtuisi jotain mullistavaa. Se että asia on esillä aiheuttaa kuitenkin sen, että alitajuisesti rupean ajattelemaan mitä voisin itse tehdä paremmin ja mitä kehittää työssäni.

Kaiken kaikkiaan keskustelut työpajassa ja työryhmissä jäävät elämään ajatuksiini ja alitajuntaani.

Uskon Työn imun vaikutuksen kohdallani olevan sellainen, että se antaa minulle uusia työkaluja sekä vuorovaikutussuhteisiin, että "uinuvien" voimavarojen herättelyyn. Minun osuuteni on ottaa näistä työkaluista käyttöön ne, mitkä saavat minussa aikaan muutoksen parempaan suuntaan.

Rauhallista Joulua!

Paavo

Pohdintaa, pari vinkkiä ja mainos

Olen saanut nyt seurata parin työpajan ajan Suomen GPS-Mittauksen matkaa Työn imu -polulla.

Iloitsen ryhmän puolesta siitä, että heillä on niin huiput työkaverit. Sehän paljastui ekassa työpajassa työyhteisön suurimmaksi vahvuudeksi. Nimittäin ikävät työkaverit voivat mitätöidä muut työpaikan vahvuudet niin, ettei työssä ole mitään iloa.

Ja toisin päin katsottuna: huiput työkaverit voivat pelastaa muuten syvältä olevan työpäivän.

Tässä valossa olikin jännä nähdä sitä kiemurtelua, joka seurasi toisen työpajan tehtävästä, jossa piti antaa työkavereille myönteistä palautetta. Onko niin, että työkavereita on helppo kehua nimettömänä ja yleisesti, mutta naamatusten alkaa nolottaa?

Harva meistä voi tässä asiassa paukutella henkseleitään. Minä en ainakaan.

Mutta opetella voi meistä itse kukin. Aluksi voisi aloittaa vaikka kehumalla yhden työkaverin päivässä, ihan tarkoituksella. Saattaahan olla, että vähitellen kiittävän palautteen antaminen onnistuu ihan vahingossa ─ ilman sen kummempaa suunnittelua!

Tai työpaikalla voitaisiin järjestää ystävänpäiväviikolla hyvän mielen tempaus: kahvihuoneen seinälle kiinnitetään jokaiselle työkaverille oma paperisydän, johon toiset voivat kirjoittaa kehuja juuri tästä työkaveristaan joko nimellä tai nimettömänä.

Siitä saisi kätevästi hyvän mielen varaston tuleville synkille päiville. Kun työn imu on kateissa ja maailma tuntuu muutenkin mustalta, vilkaisu paperisydämen kannustaviin sanoihin nostaa väkisinkin suupieliä ylöspäin ja kampeaa mieltä pois murheen alhosta.

Ja loppuun vielä mainos: kahden ensimmäisen työpajan tunnelmista voit lukea TTT-lehden numerosta 8/11, joka ilmestyi 22. marraskuuta.


Marjaana Anttila
Kirjoittaja on Työ Terveys Turvallisuus -lehden toimittaja, joka seuraa GPS-Mittauksen Työn imu -polkua.

Rakentavan palautteen haasteet

Toisesta työpajasta päällimmäisenä ajatuksena mieleen jäi keskustelu työpaikalla annettavasta palautteesta. Koska olen kahden pienen lapsen äiti, peilaan tässä keskenään palautteenantoa sekä työyhteisössä että lastenkasvatuksessa. Molemmissa tapauksissa pelisäännöt ovat samat ja palautteenannon tarkoituksena on sekä motivointi että virheiden välttäminen tulevaisuudessa.

Lastenkasvatuksen yhtenä päämääränä on lapsen terveen itsetunnon tukeminen.  Itsetunto liittyy läheisesti lapsen minäkuvaan.  Lapsen minäkuva rakentuu pitkälti sen varaan, mitä hän ajattelee omista kyvyistään ja taidoistaan. Vanhempien antama kannustus tukee lapsen myönteisen minäkuvan syntymistä ja siten se vahvistaa terveen itsetunnon kehittymistä. Monet eri tekijät vaikuttavat lapsen itsetuntoon, mutta sen perusta rakentuu lapsen vanhemmiltaan saaman palautteeseen.

Myös työyhteisössä on tärkeää, että työntekijän itsetunto on hyvä. Tarkoitan tässä nimenomaan ammatillista itsetuntoa. Ammatillinen itsetunto on kokemus omasta vahvuudesta; minulla on tarpeeksi kykyjä ja taitoja tähän työhön ja saan tehtyä tulosta. Itsetunto kehittyy onnistumisten myötä ja kannustava ilmapiiri sekä rakentavan palautteen saaminen tukee tätä kehitystä. Kun ammatillinen itsetunto on hyvä, negatiivinen palaute (joka on esitetty ilman kritiikkiä) ei kolhi, vaan motivoi parempaan tulokseen tulevaisuudessa.

Oikein annettuna palaute on siis eteenpäin vievä voima sekä työyhteisössä että lapsen kehityksessä. Kuinka palaute sitten annetaan oikein, jotta sen päämääränä olisi motivoiminen ja itsetunnon lisääminen eikä päinvastainen? Hyvin annettu palaute on ennen kaikkea rakentavaa ja rehellistä. Se kohdistuu ainoastaan toimintaan tai tekoon eikä se perustu palautteensaajan persoonaan tai palautteenantajan ja – saajan välisiin henkilökemioihin. Hyvin annettu palaute ei ole tuomitsevaa ja saa aikaan kehittymistä parempaan. Hyvin annettu palaute koostuu toisen kunnioittamisesta sekä siitä, että virheet sallitaan ja niiden tiedetään olevan inhimillisiä.

Vaikka yritän kasvattaa lapseni ”aidolla pohjoiskarjalaisella maalaisjärjellä” enkä lue kaikenmaailman lastenkasvatusoppaita, mieleeni on silti jäänyt lapsigurujen käsitys lapsille annettavasta negatiivisesta palautteesta. Palaute tulisi antaa niin, että negatiivinen palaute sisältyy positiiviseen palautteeseen. Jos lapsi esimerkiksi riehuu ja juoksentelee sisätiloissa, voitaisiin ensin kehua, miten taitava ja nopea sinä oletkaan ja sitten ilmaista, kuinka sisällä pitäisi leikkiä rauhallisempia leikkejä, ettei satu pahasti. Metodi kuulostaa kauniilta. Käytännön elämässä tällaiseen tepsii yleensä ne lapsenkasvatuksen peruspilarit: uhkailu, lahjonta ja kiristys: Jos nyt et rauhoitu, niin huominen karkkipäivä on peruttu. Ja riehunta loppuu.

Työelämässä nuo kolme peruspilaria voivat tosin olla melko kyseenalaisia keinoja lisäämään työmotivaatiota ja välttämään virheitä. Lähtisin ehkä kuitenkin soveltamaan tuota positiivisen palautteen sisällyttämisestä negatiiviseen palautteeseen: ”Tämä työ on muuten tehty hyvin, mutta tämän asian tekisin eri tavalla…”. Negatiivisen palautteen antamista pidetään vaikeana, sillä sen pelätään loukkaavan palautteen saajaa. Kuten jo aiemmin mainitsin, palautteen pitäisi kohdistua toimintaan ja tekoon, ei persoonaan. Negatiivisessa palautteessa palautteen saajan pitäisi osata vastaanottaa palaute siten, että toimintatapa muuttuu jatkossa paremmaksi eikä palautetta pidä ottaa henkilökohtaisena loukkauksena.

Loppujen lopuksi palautteen antaminen ja saaminen ovat mielestäni asioita, joille ei voida määrittää yksiselitteistä toimintatapaa. Toiset meistä kaipaavat työstään enemmän palautetta ja toisille hyvä palaute on sitä, että palautetta ei tule lainkaan. Toiset meistä ovat herkkähipiäisempiä kuin toiset, minkä takia palautteen antaminen voi olla haastavaa. Väittäisin kuitenkin, että rakentavasti annettu asiallinen palaute (sekä negatiivinen että positiivinen) on lähtökohta yksilön kehittymisen kannalta sekä lapsuudessa että työelämässä.


Terkuin Tiina (joka ei halua palautetta kirjoituksistaan)

Arvostelun kohtaamisesta ja kiitosten saamisesta

Hei kaikille! Seuraavassa ajatuksia edellisestä Työn-Imu palaverista.

Minusta oli tärkeää, että palaverissa tuli esiin asioita, mistä ei välttämättä puhuta aina kovin avoimesti. Minua itseäni puhutti eniten asia, minkä Kari toi julki suunvuorossaan, eli työ- ja vapaa-ajan eroittamisen toisistaan sekä tähän liittyen päivän harjoituksenakin ollut suhtautuminen kritiikkiin ja kehumiseen.

Tämä on asia, jonka kanssa olen saanut kamppailla lyhyen mutta kiihkeän työurani aikana. Olen nimittäin tyyppi, joka saan työssä sattuneet tapahtumat, varsinkin negatiiviset, jäämään pyörimään päähän aika usein rasittavan pitkäksi aikaa.

Pitäisi pystyä ottamaan vastaan arvostelua ja myöskin kiitosta omista tekemisistä oikealla tavalla.
Jos työkaverit tai asiakkaat antavat oikeutettua kritiikkiä tekemisistäni ei pitäisi asettua puolustuskannalle. Joskus näin tahtoo käydä. Se lienee aika inhimillistä. Pahimmassa tapauksessa alan hetken jopa etsiä syyllistä tai selitystä jostain muualta kuin omasta itsestäni. Tällaisesta vääränlaisen ylpeyden aihettamasta reaktiosta pitäisi päästä yli mahd. nopeasti ja antaa järjen voittaa tunteen.

Kun pystyn reilusti hyväksymään, että arvostelu on oikeutettua, niin silloin ei koko asiasta jää huonoja muistoja. Eikä sitä tarvitse pyöritellä päässä sen jälkeen vapaa-ajalla. Ja mikä tärkeintä, jos pystyn hyväksymään rakentavan kritiikin, niin silloin voin oppia siitä jotakin, etten enää toista samoja virheitä. Jokin minun tapanihan toimia on aiheuttanut kritiikin.

Ei ole helppoa myöskään ottaa vastaan myönteistä palautetta. Jotenkin tilanne on kaksijakoinen. Kehuminen tuntuu tietysti hyvältä, mutta samalla se tuntuu jotenkin häveliäältä. Silloin, kun saan kehuja yritän oppia ajattelemaan, että olen menetellyt oikein. Ja seuraavan kerran asian tullessa esiin minulla on toimintamalli, mikä on jo aikaisemmin hyväksi koettu.

Uskon,että mitä paremmin opin suhtautumaan erilaisiin tilanteisiin ja ihmisiin työssäni, sitä vähemmän ne vaivaavat ja vievät vapaa-aikaani.

Tällaista tällä kertaa... Riemullista talven odottelua kaikille!

t.Paavo

Palaute - kuuma peruna

Palautteen antaminen on noussut yhdeksi pääaiheeksi työyhteisössämme tämän kesän ja syksyn aikana. Liekö sattumaa vai mitä, että aihe sattuu olemaan ajankohtainen juuri nyt, kun tämä työnimukin on meillä ajankohtainen ja asioita pohditaan.  Työnimun tavoite?…. parantaa työnteon mielekkyyttä ja nostaa fiilistä ainakin ajoittain sille tasolle, että me kaikki viihtyisimme työssämme. Olisi edes joku aamu sellainen olo kaikilla, että on mukava lähteä töihin. Tätä taustaa ajatellen on varsinkin rakentavan palautteen antaminen ja sen antamisen vaikeus kohdannut minua sekä muutamaa työkaveriani tämän syksyn aikana.

Viimeisimmässä työpajassa käsittelimme tätä asiaa ja muutamaa muutakin aihetta sekä purimme edellisen pajan ja välitehtävien anteja.  Mieleenpainuvin tehtävä, positiivisen palautteen antaminen kasvotusten työkaverille oli yksi pajan tehtävistä, jonka saimme (jouduimme) tekemään kokoontumisen päätteeksi. Miten se voi olla niin vaikeaa; antaa positiivista palautetta työkaverille. Me kaikki työyhteisössämme tunnemme toisemme kuitenkin aika hyvin ja ei pitäisi olla iso juttu, mutta kun on, ainakin minulle ja enpä tainnut olla ainoa joka asian näin koki, sikäli kun olemme asioita jälkikäteen pohtineet.

Palautettahan on ainakin kahta laatua positiivista ja rakentavaa. Edellisessä blogissani totesin, "Positiivinen ilmapiiri ja ulospäin suuntautuva, asioista avoin ja rehellinen keskustelu ovat mielestäni ainakin omissa toimissa tärkeitä asioita ja niihin pitää panostaa joskus hieman otsa kurtussakin." Miten pidät ilmapiirin positiivisena, jos asiakkailta tulee negatiivista palautetta ja sitä ilosanomaa pitäisi jakaa työyhteisössä niille kenelle se kuuluu? Tämä pitäisi tehdä niin, että työn epäonnistuminen tilaajan mielestä ei söisi työntekijän itsetuntoa ja luottamusta omaan ammattitaitoon ja tekemiseen.

Kyllä siinä positiivisinkin ilmapiiri väkisin hetkeksi väistyy ja tilalla on ahdistuneisuus ja neuvottomuus sillä hetkellä. Miten käsitellä asiaa rakentavasti ja positiivisesti siten, että et loukkaa työntekijää henkilönä ja arvostele hänen ammattitaitoaan sekä tapaa toimia sillä hetkellä, kun homma meni pieleen. Viisasten kivi, negatiivisen palautteen kääntäminen rakentavaksi ja positiiviseksi, se kuka keksii ratkaisun siinä hetkessä kun se pitää antaa, on ihmisenä iso.

Työpajan viimeinen tehtävä oli nolo ja hämmentävä tilanne meille: miten annat ja otat vastaan positiivisen palautteen nolostelematta... No, ehkä emme ole ainoita täällä kylmässä pohjolassa, joka näin ajattelee ja tuntee.

t. Kari

Ensimmäinen työpaja ja seinät täynnä fläppejä

Suomen GPS-Mittaus Oy:n koko henkilöstö kokoontui elokuussa ensimmäiseen Työn imu-polun työpajaan. Alkuihmetyksen jälkeen (miten voimavarat liittyy insinööritoimiston työhön?) syntyi ryhmissä innokasta keskustelua ja listoja työhön liittyvistä voimavaroista. Sitten koottiin yhteen, mitä ryhmissä oli löytynyt. Huoneen seinät tulivat täyteen fläppejä, joihin porukka oli koonnut olemassa olevia voimavaroja. Työkaverit osoittautuivat tärkeäksi voimavaraksi, samoin työn vaihtelevuus, monipuolisuus ja haasteellisuus. Löytyi myös asioita, joita vielä pitää entisestään vahvistaa.

Myönteisetkään asiat eivät säily eivätkä kasva itsestään, vaan niiden eteen pitää tehdä työtä. Siksipä työpaikoilla usein annan tehtäväksi kiinnittää huomioita myönteisiin pieniin asioihin, joita ON työn arjessa. Kun ne huomataan, niitä aletaan nähdä pikkuhiljaa enemmän ja myönteinen, rakentava toimintatapa alkaa kasvaa. ”Kun en anna negatiivista palautetta, toinen tietää että olen hänen työpanokseensa tyytyväinen”, ajatellaan usein. Tällöin unohtuu, että jokainen kaipaa kannustusta, tukea ja palautetta työssä onnistumisessa.

Myös Suomen GPS-Mittauksen henkilöstö sai välitehtäväkseen huomata tilanteita, joissa myönteistä palautetta ja kiitosta voisi olla enemmän. Jännä nähdä, mitä ovat huomanneet!

On yllättävää havaita, miten pieni myönteinen asia muuttaa paljon. Eräässä työpaikassa keskusteltiin siitä, että omaan tapaan sanoa asioita voisi kiinnittää huomiota. Muutaman kuukauden kuluttua moni sanoi ettei kielteistä puhetta juuri esiinny. Joku totesi: se ei taida enää ole muotia!

Leena Multanen
Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen vanhempi konsultti.

Innostutaan työn imuun!

Innostun työn imuun päivä päivältä enemmän. Näen työssäni lähes joka päivä tilanteita, joissa myönteinen toiminta muuttaa asioita ja niiden kulkua. Usein huomaa työpaikoilla kun koko porukka ”herää”, ilmeet muuttuvat iloisemmiksi ja kaikki näyttävät yhtäkkiä ryhdikkäämmiltä ja energisimmiltä. Mitä sitten tapahtui? Ihan yksikertaisesti: tuli tilaisuus kerrankin puhua pienistä hyvistä asioista, joita työssä ja työyhteisössä on. Puheensorina alkaa ja myönteisiä tilannekokemuksia tulee niin paljon, ettei keskustelua raatsisi keskeyttää ollenkaan.

Pelkästään se, että työporukkaa yhdessä kokoaa listan olemassa olevista voimavaroista, on oman kouluttajakokemukseni mukaan todella vaikuttavaa. Tätä tehdessä saa myönteisen kokemuksen ja mikä tärkeintä, niistä on paljon hyötyä käytännössä – ja pitkälle.

Voimavarojen olemassaolo ei siis ole hetkittäinen ilmiö, vaan niillä on taipumus lisääntyä. Ajatelkaapa vaikka jotain erityisen kuormittavaa tilannetta. Mitä tapahtuu, kun voimavarat eivät ole käytössä? Kuormitutaan entisestään, lokeroidutaan, kilpaillaan, tehdään vain minimi, yhteistyö vähenee ja yhteishenki huononee. Mitä puolestaan tapahtuu, kun työyhteisössä on sovittu, että pidetään yllä hyviä toimintatapoja kuormittavissakin tilanteissa? Silloin koetaan työn imua: voidaan hyvin, osoitetaan toisille arvostusta, tehdään yhteistyötä, esimiehiltä saa tukea, työyhteisö on innovatiivinen jne.

Nyt on ensimmäinen insinööritoimisto Työn imu -polulla. Alla on valmennettavien kokemuksia ensimmäisestä työpajasta. Kerron seuraavassa kirjoituksessani siitä omasta puolestani.


Leena Multanen
Kirjoittaja on vanhempi konsultti, joka on ollut työryhmässä kehittämässä palvelutuotetta, joka sai nimekseen Työn imu -polku. Se on kehitetty laajan tutkimustiedon pohjalta ja muokattu vaiheittain eteneväksi prosessiksi, jossa yhdistyy työn imun kokemus ja yhteisöllinen kehittyminen. Tavoitteena on työn imun lisääntyminen ja idearikkaus ja uudistumiskyky työn arjessa. Työn imu -polkuja on toteutettu onnistuneesti eri toimialoilla.

Ensimmäinen työpaja antoi lupauksia

Viikot vierivät ja arkinen aherrus täyttää päivät, niinpä huomasin taas kerran ajan valuneen niin pitkälle, että blogini viimeinen jättöpäivä (parasta ennen päivä) on tänään.

Kari muistuttaa, että asiakasta on palveltava
kokonaisvaltaisesti, autettava ja opastettava.

Ajatuksia aiheesta ja työn imusta pitää ihan ravistella aivoista ulos. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen Tahkolla olin ja olen edelleen vakuuttunut, että tällä asialla on vaikutusta työyhteisömme ilmapiiriin ja tekemiseen yleensäkin. Lähtötilanteessa tilanteemme ei työyhteisönä ollut(kaan) ihan niin toivoton kuin äkkiseltään saattoi olettaa. Henkilöstön positiivinen joskin myös hieman varauksellinen suhtautuminen asiaan oli käsin kosketeltavissa.

 

Hieman huumorillakin höystettynä ensimmäinen työnpaja tilaisuus sujui hyvin ja lupauksia antavasti. Tässä on mennyt nyt muutama viikko tapaamisesta ja suoraan sanottuna kaikki se mitä työpajassa käytiin läpi ja puhuttiin, on kyllä hävinnyt aktiivisesta muistista ja pitää ihan alkaa miettiä jotta asiaan saa jotain kosketuspintaa.

 

Toimin yrityksessä muun muassa työjohtotehtävissä ja jokapäiväiseen työhöni kuuluu kanssakäyminen sekä omien työtovereiden että asiakkaiden kanssa.  Positiivinen ilmapiiri ja ulospäin suuntautuva, asioista avoin ja rehellinen keskustelu ovat mielestäni ainakin omissa toimissa tärkeitä asioita ja niihin pitää panostaa joskus hieman otsa kurtussakin. Toivosin, että tämän projektin jälkeen olisimme itse ja myös kaikki muutkin valmiimpia keskustelemaan enemmän ja olemaan avoimia sekä positiivisia suhteessa toisimme ja myös asiakkaiden suuntaan tämä positiivisempi ote voisi näkyä.

Vaikka olemme insinööritoimisto, on tärkeä osa työtämme olla kanssakäymisessä asiakkaiden kanssa ja siinä varmaan on kaikilla meillä kehittämistä. Aina ei riitä se, että työ on tehty hyvin, on myös osattava kuunnella ja auttaa työntilaajaa eli asiakasta sekä palvella heitä kokonaisvaltaisesti heidän toiveiden mukaan, myöskin auttaa ja opastaa. Olemmehan kuitenkin palveluammatissa, jossa asiakas maksaa meidän kaikkien palkan. Se on hyvä pitää mielessä.

Positiivinen minäkuva sekö toisia auttava ja kannustava asenne kantavat pitkälle. Näillä eväillä lähden tulevaan ja odotan, että seuraavat työpajat syksynmittaan auttavat meitä näissä asioissa ja positiivisempi asenne tarttuu meihin kaikkiin. Mukavaa syksyn jatkoa kaikille...


t. Kari

Positiivista ajattelua!

Hei Kaikille! Olen Paavo Malkamäki ja työskentelen Suomen GPS-mittaus Oy:n Jyväskylän toimistolla. Tässäpä ajatuksia, joita Työn imu -polun Tahkon työpaja nosti pintaan. Pajassa keskusteltiin siitä, miten meillä ihmisillä on taipumus kannatella negatiivisia tunteita ja ohittaa positiiviset asiat olankohautuksella. Ikään kuin itsestäänselvyyksinä.

Positivismia sekä työelämään että vapaa-ajalle
kuva: sxc.hu

POSITIIVINEN AJATTELU, niin työelämässä kuin vapaallakin, on asia, jota toivon voivani kehittää lisää itsessäni tämän projektin avulla. Miten helppoa onkaan nähdä asiat, ihmiset ja ilmiöt negatiivisessa valossa. Milloin ilma on huono, milloin on liian kiire, milloin toiset ihmiset eivät toimi niin kuin toivoisin, milloin koneet ja laitteet eivät toimi kuten haluaisimme ym. ym. Lista on kovin pitkä. Uskon, että osallistumalla ja sitoutumalla Työn imu -polkuun minulla on suuremmat mahdollisuudet oppia ajattelemaan ja toimimaan positiivisemmin, niin työyhteisössäni kuin vapaa-ajallakin.

Positiivinen ajattelu ei luonnollisestikaan poista vaikeuksia, joita kohtaan niin töissä kuin vapaallakin. Uskon positiivisuuden kuitenkin helpottavan huomattavasti vaikeiden asioiden käsittelyä. Koski ne sitten ongelmia työtehtävissä, ihmissuhteissa tai missä tahansa asioissa. Voisin kuvitella positiivisen ajattelun ainakin puolittavan ongelmat. Ja mikä hienointa, vähintäänkin tuplaavan hyvien hetkien ja onnistumisen ilon!

Miten sitten harjoittaa positiivisuutta itsessäni? Jos tietäisin oikeat keinot, olisi elämäni miellyttävämpää. Ja mikä tärkeintä, lähipiirissäni olevilla ihmisillä olisi myös helpompaa toimia kanssani. Pitää yrittää löytää itselleni sopivat keinot. Yhden asian olen huomannut jollakin tavalla toimivan. Aamulla herättyäni olen miettinyt tulevaa päivää ja sopinut itseni kanssa, että tänään yritän olla mahdollisimman positiivinen, tapahtui mitä tahansa. Ja ettei mikään kaada minua tänään.

Uskon Työn imu -polun tapaamisten, tehtävien ja yhteisten keskustelujen antavan minulle uusia keinoja selviytyä paremmin arjen haasteista. Tunnen työyhteisömme olevan hyvällä tiellä. Tiellä, jolla on luonnollisesti kuoppia, mutkia ja mäkiä. Uskon, että kehittämällä itseäni olen omalta pieneltä osaltani silottamassa tietä, joka vie kohti vielä parempia aikoja. Positiivisia ajatuksia ja mukavaa syksyä kaikille!

terveisin,

Paavo

Alkufiiliksiä – ensimmäinen työpaja

Ensimmäinen Työn imu -polun työpaja järjestettiin kesäisissä tunnelmissa Tahkolla 25.8. Luulen, että ketään ei haitannut pieni tauko arkisen aherruksen keskellä. Tunnelmat olivat varsin odottavat ja uteliaat: ”Mitä ne meistä ajattelee?” Toivoin salaa, että kouluttajat eivät katsoisi maailmaa ruusunpunaisten silmälasien läpi ja paasaisi suu vaahdossa työn ihanuudesta ja siitä, kuinka oikealla asenteella pääsee pitkälle. Näin ei onneksi ollut, vaan edessämme oli ihmisiä, jotka varmasti tasan tarkkaan tietävät nykypäivän työelämän ongelmat sekä haasteet ja joiden tarkoituksena on kohdata työyhteisömme epäkohdat realistisesti.

Mimmi Luomala, Toni Valta ja Kari Luukkonen sekä
maan tiiveyden mittaamiseen käytetty laite.
Kuva: Mika Jääskeläinen

Olen ollut töissä yrityksessämme vuodesta 2008 asti. Teen töitä laboratoriovastaavana ja työpisteeni on maa- ja kiviaineslaboratoriossa Kuopiossa. Kuulun työyhteisömme vähemmistöön monellakin saralla: olen nainen, en ole insinööri enkä savolainen. Koen olevani kirjaimellisesti keskeisessä asemassa työyhteisössämme, sillä labra on paikka, jonne meidän Kuopion työntekijät aamulla saapuvat ennen töiden aloitusta ja iltapäivällä tänne tullaan työmailta väsyneinä (mutta onnellisina?) ja likaisina.  Täällä säilytetään mittausvälineitä ja täällä tehdään mittauksiin liittyvät toimistotyöt. Täällä puidaan työasioita ja myös niitä siviilielämän asioita. Täällä huumori kukkii ja toisinaan myös kirosanat lentävät. Ja täällä kuluu ihan mielettömät määrät kahvia!

Ensimmäisessä työpajassa kartoitettiin oman työyhteisön hyviä puolia; mitkä ovat ne voimavarat, joista saamme voimia työhön. Omien pohdintojen ja ryhmäkeskustelujen jälkeen listattiin ne asiat, jotka tuovat iloa sekä energiaa työhömme. Listat olivat yllättävän pitkiä, ja huomattavaa oli myös se, kuinka samankaltaisia asioita työkaverit pitävät tärkeinä. Erityisen vahvana ja jo toimivana voimavarana nousivat esiin työkaverit sekä työn vaihtelevuus, haasteellisuus ja monipuolisuus.  Sen sijaan voimavaroja, joita olisi hyvä vielä vahvistaa (eli suomeksi: mitkä asiat koetaan ongelmiksi), olivat työstä saatava palaute, palkka sekä työaikojen säännöllisyys. Erityisesti tässä kartoituksessa silmääni pisti se, että ihmisillä on kovin samankaltaisia tuntemuksia työn voimavaroista ja epäkohdista, vaikka työtehtävämme ovat hyvinkin erilaisia. 

Meille tehdyn alkukyselyn mukaan työryhmän ilmapiiri ja yhteistyö olivat koko Suomen keskiarvojen yläpuolella. Hyvä me! Tämä sai miettimään niitä asioita, jotka vaikuttavat meidän ryhmän hyvään yhteishenkeen. Se, että meillä kaikilla on itsenäiset työt ja se, että meidän ei tarvitse kilpailla työtehtävistä toistemme kanssa, vaikuttavat varmasti kaikkein eniten positiiviseen työilmapiiriin. Meidän ei tarvitse käyttää kyynärpäätaktiikkaa saavuttaaksemme jotain, vaan työskentelemme kaikki rinnakkain yhteen hiileen puhaltaen. Myös avun pyytäminen työkaverilta koetaan työryhmässämme helppona.  Lisäksi hyvää ilmapiiriä lisää myös se, että emme työskentele kaikki yhdessä tilassa tiiviisti toisiemme niskaan hengittäen, vaan teemme töitä eri työkohteissa jopa satojen kilometrien päässä toisistamme. 

Työn imu -polun kautta tulee väkisinkin mietittyä omaa suhtautumistaan työhön ja työyhteisöömme. Mitkä ovat minun vahvuuteni ja heikkouteni? Onko työ minulle vain jokapäiväinen pakkopulla, joka on nieltävä, jotta perhe voi hyvin?  Voiko työyhteisömme hyvin? Oman itsensä arviointi on aina vaikeaa, mutta koitetaan. Pidän itseäni järjestelmällisenä ja organisointikykyisenä työntekijänä, joka ahdistuu ja stressaantuu, jos työasiat ovat levällään eikä niihin saa otetta. Siinäpä on sekä vahvuus ja heikkous esitetty samassa lauseessa. Työkaverini Mimmi sanoikin minulle kerran: ”Tiina, sä oot kontrollifriikki!”. Niin olen, myönnetään. Asioiden pitää olla järjestyksessä ja töiden sujua hyvin. Piste. Heikkous on sitten siinä, että niiden asioiden pitää myös mennä niin kuin minä haluan. Nyt kun sitä asiaa ajattelee näin, olen varmasti joskus ihan kamala työkaveri, anteeksi!

Työpäiväni menee lyhyesti selostettuna näin: Herään kuudelta, herätän lapset puoli seitsemään mennessä, starttaan auton ja vien lapset mummille hoitoon niin, että ehdin seitsemäksi töihin. Iltapäivällä lopettelen työt puoli neljän maissa ja haen lapset hoidosta. Sitten kiirehdimme kotiin laittamaan ruokaa ja viettämään sitä laatuaikaa perheen kesken!  Tätä saman kaavan mukaan elämistä päivästä toiseen, viikosta toiseen ja vuodesta toiseen.  Tykkäänkö siitä? Yleensä kyllä, koska kaikki päivät eivät ole toistensa kopioita ja työni on vaihtelevaa. Välillä kiire raastaa hermoja ja koettelee sitä kuuluisaa organisointikykyä, mutta joskus on jopa niitä suvantovaiheita, jolloin töitä ei tulvi ovista ja ikkunoista.  Myöskään kotona elo ei ole tasapaksua saippuaoopperaa, jossa lapset istuvat kiltisti paikoillaan ja katsovat Pikku Kakkosta, vaan päivät vaihtelevat äärilaidasta toiseen. Siinä on se elämän suola, joka pätee sekä töihin että kotiin: sopivasti kiirettä ja sopivasti aikaa rauhoittua.

Lopuksi vielä joitain mietteitä meidän työyhteisön hyvinvoinnista. Tämä on asia, jonka jokainen kokee varmasti hyvin erilailla. Kuten jo aiemmin mainitsin, työyhteisömme ilmapiiri koetaan melko hyvänä, mikä on mielestäni jopa avainasemassa arvioidessa hyvinvointia. Miksi me sitten olemme mukana tällaisessa koulutuksessa? Pakkohan jotain on olla vialla. Ensimmäisessä työpajassa ei vielä puututtu työyhteisön ongelmiin vaan yritettiin ensin löytää ne positiiviset asiat, jotka tuovat työhön energiaa.  Kun osallistuimme tähän kilpailuun, työyhteisömme ongelmiksi mainittiin mm. sisäisen tiedonkulun ongelmat, työntekijöiden motivaation puute, negatiivinen puhe ja luottamuksen puute. Jokainen meistä varmaan tunnistaa ainakin osan ongelmista ja ongelmien ratkaisun taustalla monesti on se, että ongelmat tunnistetaan ja tunnustetaan. Lisäksi toivon, että jokainen meistä osaa mennä peilin eteen, ja tarkkailla näkemäänsä kriittisin silmin: voisinko tehdä jotain paremmin kuin tähän asti?  Toivottavasti saamme käännettyä ongelmiksi koetut asiat voimavaroiksemme ja tietysti lisää sitä imua työhön!

Syksyisin terkuin

Tiina

Insinööritoimisto astelee Työn imu -polkua

Blogi on osa Työterveyslaitoksen
Millainen on sinun unelmatyöpaikkasi?
-kampanjaa

Otetaan yksi tavallinen suomalainen yritys ja annetaan heille tueksi joukko Työterveyslaitoksen ammattilaisia. Tehtävänä on hakea työhön lisää iloa, voimavaroja ja innostusta. Tavoitteena on saada työyhteisö kukoistamaan ja menestymään. Miten tässä onnistutaan?

Työterveyslaitoksen julkaisema Työ Terveys ja Turvallisuus -lehti täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Lehti juhlisti merkkivuottaan julkaisemalla kilpailun työyhteisöille, jotka haluavat kehittää itseään unelmatyöpaikan suuntaan. Palkintona oli kahdeksan kuukautta kestävä valmennus, Työn imu -polku.

Suomen GPS-Mittaus Oy:n työporukka valittiin voittajaksi 87 osallistuneen ryhmän joukosta. Insinööritoimisto imussa -blogissa työyhteisö kertoo kokemuksistaan valmennuksessa. Heitä seurataan myös Työ Terveys ja Turvallisuus -lehdessä.

Tervetuloa mukaan seuramaan!


Lue lisää:

Artikkeli kilpailun voittajista Työ Terveys ja Turvallisuus -lehdessä.

Työn imu -polku Työterveyslaitoksen verkkosivuilla

Työterveyslaitoksen Millainen on sinun unelmatyöpaikkasi? -kampanja osoitteessa www.ttl.fi/unelmatyopaikka.