Miten tästä eteenpäin?

Viimeinen työpaja jätti jälkeensä pelottavan tunteen; kuinka tästä jatketaan? Miten selviämme yksin ja omin voimin, ilman valmennusta, ilman ulkopuolista ajatusten herättelijää…Kun edessä ei häämötä työpajaa, johon ladata kaikki odotukset ja toivoa sieltä syliin tipahtavaa viisastenkiveä. Kun edessä on vain kiireistä arkea …Selviämme hyvin. Uskon näin.

Viimeinen työpaja oli ehdottomasti paras kolmesta työpajasta. Työyhteisömme oli jo päässyt jyvälle työpajojen hengestä ja ihmiset uskalsivat puhua, luottamus oli lisääntynyt. Syntyi erinomaisia keskusteluja ja keskustelun alkuja.

Suurin henkilökohtainen oivallukseni liittyy siihen, että kaikki työpajoissa käsitellyt asiat ovat minusta itsestäni kiinni. Vain minä itse voin vaikuttaa omaan mielentilaani, omiin ajatuksiini, omaan tapaani olla vuorovaikutuksessa ja viestiä työyhteisössä. Pieni askel kerrallaan, aina kuitenkin yrittäen. Asiat ovat niin pienen pieniä, että huomaammeko edes tekevämme niitä… Työpajan kahvitauolla vilkuilin Jari Hakasen Työn Imu -kirjaa, jossa oli mainittu bussikuski, joka päätti tervehtiä jokaista kyytiin nousevaa matkustajaa. Miten pieni, mutta merkityksellinen asia!

"Ei suoda negatiivisuudelle tilaa,
vaikka se päätään nostaisikin."

Mitä konkreettista meille työyhteisönä sitten Työn imu -valmennuksen aikana tapahtui? Ainakin me kaikki jouduimme pysähtymään ja miettimään itseämme, toisiamme ja koko työyhteisöä. Työn ja arjen melskeessä ei edes muutaman tunnin pysähtymiselle ole aikaa. Osalle asiat olivat selvästi aivan uusia, osa oli jo syvemmällä työyhteisön pohdinnassa. Syksyn aikana kehityimme palautteenannossa merkittävästi. Muutamia takapakkeja tuli, mutta kehityimme ja opimme virheistämme. Myös positiivinen puhe on lisääntynyt, kehumme työkaveria ääneen. Aikaisemmin käytimme energiaamme negatiiviseen puheeseen. Toki kaikilla on huonoja päiviä, jolloin negatiivisessa puheessa on niin helppo velloa ja siihen on mukavaa yhdessä vajota, mutta nyt meillä on aina joku, joka keskeyttää puheen ja kääntää suuntaa. Ei suoda negatiivisuudelle tilaa, vaikka se päätään nostaisikin.

Miten aiomme tästä eteenpäin jatkaa? Jatkamme hyväksi havaitulla palautteenannon kehittämisen tiellä, minkä lisäksi luomme uusia käytäntöjä. Mietimme, miten voisimme käsitellä huonosti menneitä työtehtäviä rakentavasti yhdessä, ilman että tilanteista tulee liian syytteleviä tai sormella osoittelevia. Keksimme uinuvien voimavarojen käyttöä; toteutamme pienryhmäopetusta talven hiljaisimpina kuukausina. Tärkeintä kuitenkin on, että pidämme yllä ja muistutamme itseämme ja toisiamme, sillä työn imun lisääntyminen on meistä itsestämme kiinni. Saimme hyvät eväät ja alkusysäyksen, mutta kukaan ulkopuolinen ei voi auttaa tämän asian toteuttamisessa, vain me itse ja me yhdessä voimme.

Kari