Viimeinen työpaja sai puheenkin virtaamaan

Tervehdys kaikille! Viimeisen työpajan jälkeen on aika pysähtyä miettimään, mitä valmennus toi mukanaan ja parantuiko työyhteisömme hyvinvointi.

Viimeisessä työpajassa huomiota herätti se, että ihmiset uskaltautuivat keskustelemaan enemmän kuin aiemmissa työpajoissa. Ihmiset rohkenivat kertomaan omista ajatuksistaan ja toiveistaan, mikä on mielestäni erittäin hyvä liikahdus eteenpäin tässä suomalaisessa ”ollaan hiljaa ja kuunnellaan” -kulttuurissa! Varsinkin, kun meidän työpaikalta ei normielämässä löydy yhtään hiljaista hissukkaa, jolla ei ole mitään sanottavaa mihinkään. Eli oli hienoa, kun tietynlainen jäykkyys hävisi, ja uskallettiin vihdoinkin puhua.

Eräänä työpajan puheenaiheena mieleeni jäi keskustelu negatiivisista ihmisistä; kuinka hankalaa on olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka löytää kaikesta aina ne huonot puolet. Tällainen ihminen kylvää ympärilleen pessimistisyyttä ja kyynisyyttä ja ei ole mihinkään tyytyväinen. Kokoaikainen virheiden etsiminen ja pahan puhuminen muista ovat negatiiviselle ihmistyypille luontaisia asioita. Itse olen elämäni aikana törmännyt muutamaan tällaiseen yltiönegatiiviseen ihmiseen, ja on totta, että ainainen nurina ja valitus syövät voimavaroja myös kuuntelijalta.

"Se, että löydämme niitä hyviä puolia
 työyhteisöstämme, on hienoa."

En väitä, että olisin itsekään yltiöpositiivinen, vaan välillä tosiaan se ärsyttävä joukon ruikuttaja. Oma tyytymättömyyteni sokaisee silloin silmäni muiden reaktioilta. Vaikka harvoinhan minä ruikutan...! En siis missään nimessä ihannoi negatiivisuudessa rypemistä, mutta kun sitä positiivisuutta nyt ei voi aina tyhjästä nyhjäistä. Työyhteisössä on tärkeä löytää se kuuluisa kultainen keskitie: liika negatiivisuus tarttuu muihin ja ainainen yltiöpositiivisuus tuntuu jopa luonnottomalta.

Olemme jonkin verran työkavereiden pohtineet, mitä valmennus kokonaisuudessaan toi mukanaan. Jos nyt ei mitään konkreettista saavutettu (kuten parempia palkkoja ja vähemmän kiirettä :) ), niin ainakin se, että jokainen osaa kriittisesti miettiä omia tekemisiään ja sanomisiaan, on jo iso harppaus eteenpäin. Myös se, että löydämme niitä hyviä puolia työyhteisöstämme, on hienoa. Jokainen valmennukseen osallistunut on toivottavasti löytänyt ne keinot, jolla itse voi parantaa osaltaan omaa ja muiden työhyvinvointia.

Valmennus on tuonut mukanaan myös sen, että on tehty myös niitä radikaaleja ratkaisuja työn imun uudelleen löytymiseksi. Omalta osaltani voin kertoa, että valmennus sai miettimään asioita ja erityisesti omaa suhtautumistani työhön. Olen huomannut, että kynnys antaa hyvää palautetta hyvin tehdystä työstä, on madaltunut. Lisäksi olen ehkä oppinut miettimään omia sanomisiani tarkemmin silloin, kun herne on päässyt menemään nenään.

Pidin työstäni jo ennen valmennusta ja pidän siitä edelleen, eli siinä ei sen kummempia muutoksia tapahtunut. Kaiken kaikkiaan meillä on hieno ja fiksu työporukka, ja toivon, että valmennuksen myötä työyhteisömme hyödyntäisi kaikkien työntekijöiden ”uinuvia voimavaroja” yhä enemmän ja ilmapiiri olisi entistä avoimempi ja kannustavampi, jolloin ongelmistakin olisi helpompi puhua. Eli tehdään parhaamme, ja katsotaan, mihin se riittää!

Menestyksekästä ja työntäyteistä vuotta 2012 toivotellen,

Tiina