Minusta oli tärkeää, että palaverissa tuli esiin asioita, mistä ei välttämättä puhuta aina kovin avoimesti. Minua itseäni puhutti eniten asia, minkä Kari toi julki suunvuorossaan, eli työ- ja vapaa-ajan eroittamisen toisistaan sekä tähän liittyen päivän harjoituksenakin ollut suhtautuminen kritiikkiin ja kehumiseen.
Tämä on asia, jonka kanssa olen saanut kamppailla lyhyen mutta kiihkeän työurani aikana. Olen nimittäin tyyppi, joka saan työssä sattuneet tapahtumat, varsinkin negatiiviset, jäämään pyörimään päähän aika usein rasittavan pitkäksi aikaa.
Pitäisi pystyä ottamaan vastaan arvostelua ja myöskin kiitosta omista tekemisistä oikealla tavalla.Jos työkaverit tai asiakkaat antavat oikeutettua kritiikkiä tekemisistäni ei pitäisi asettua puolustuskannalle. Joskus näin tahtoo käydä. Se lienee aika inhimillistä. Pahimmassa tapauksessa alan hetken jopa etsiä syyllistä tai selitystä jostain muualta kuin omasta itsestäni. Tällaisesta vääränlaisen ylpeyden aihettamasta reaktiosta pitäisi päästä yli mahd. nopeasti ja antaa järjen voittaa tunteen.
Kun pystyn reilusti hyväksymään, että arvostelu on oikeutettua, niin silloin ei koko asiasta jää huonoja muistoja. Eikä sitä tarvitse pyöritellä päässä sen jälkeen vapaa-ajalla. Ja mikä tärkeintä, jos pystyn hyväksymään rakentavan kritiikin, niin silloin voin oppia siitä jotakin, etten enää toista samoja virheitä. Jokin minun tapanihan toimia on aiheuttanut kritiikin.
Ei ole helppoa myöskään ottaa vastaan myönteistä palautetta. Jotenkin tilanne on kaksijakoinen. Kehuminen tuntuu tietysti hyvältä, mutta samalla se tuntuu jotenkin häveliäältä. Silloin, kun saan kehuja yritän oppia ajattelemaan, että olen menetellyt oikein. Ja seuraavan kerran asian tullessa esiin minulla on toimintamalli, mikä on jo aikaisemmin hyväksi koettu.
Uskon,että mitä paremmin opin suhtautumaan erilaisiin tilanteisiin ja ihmisiin työssäni, sitä vähemmän ne vaivaavat ja vievät vapaa-aikaani.
Tällaista tällä kertaa... Riemullista talven odottelua kaikille!
t.Paavo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti